Pojat retkeilevät päivisin Mariellan kanssa

Kun isä ja äiti pakertavat koulussa päivisin, pojat viettävät aikaa Mariellan kanssa. Kuten olemme aiemmin kertoneet, Mariella asuu meillä ja hoitaa poikia päivisin. On todella ihanaa, kun lapsia ei tarvitse lähteä raahaamaan minnekään hoitoon aamuisin. Pojat ovat viihtyneet hyvin Mariellan kanssa ja pääosin he viettävät päivänsä asuntomme uima-altaalla tai lähipuistossa. Kaikki talon muut asukkaat tuntevatkin meidät lähinnä lastemme kautta, ai niin teillä on ne lapset, jotka uivat kuin kalat...
Kerran viikossa he pitävät retkipäivän. He ovat retkeilleet mm. miltei kaikissa Brisbanen varteenotettavissa museoissa, kuten poliisi-, tiede-,  ja merimuseossa sekä taidegallerioissa. Myös eläintarha on koluttu ja tällä viikolla on vuorossa aboriginaalityöpaja, jossa saa maalata itselleen mieleisensä boomerangin ohjaajan avustuksella. Museoissa on yleensä huomioitu lapset hyvin; heille on usein järjestetty joko omaa ohjelmaa tai heitä varten on oma hyvinvarusteltu leikkinurkkaus.
Hauskaa on ollut mm. Brisbanen taidegalleriassa, jossa pojat saivat väännellä kaikenlaista bambunoksista (teemana oli kuulemma ollut silta, mutta meille tuoduista tekeleistä oli kyllä vaikea ihan heti arvata, että kyseessä olisi ollut silta..) sekä liimailla tarroja varta vasten rakennettuun huoneeseen... Merimuseossa he puolestaan pääsivät ohjailemaan laivaa sekä ampumaan vihollisia tykeillä. Mukavaa oli, kun alueella oli oikeita laivoja, joihin pääsi sisälle ja kaikkeen sai koskea.
Sähkökaapistakin voi tehdä hauskan
Kapteeni ja perämies merimuseossa
Silmänkäntötemppuko?
Kävelyretket kaupungilla ovat tarjonneet viihdykettä ja hupia lapsille. Katukuvassa tavallisen tylsät sähkökaapit on maalattu hassun hauskoiksi. Olemme bongailleet niitä ja viettäneet niiden kulmilla monet hauskat hetket.