Las Vegasista hurautimme ihanalla autollamme Arizonan puolelle. Katsastimme matkalla monista elokuvista tutun Hooverin padon, ajelimme pitkät pätkät Route 66:ä ja pysähdyimme Williamsin villin lännen kaupunkiin pariksi yöksi.

Kävimme sieltä käsin ihastelemassa läheisen Sedonan kaupungin massiivisia kalliokivimuodostelmia. Olimme nähneet Red Rock Parkista pienen kuvan matkaesitteessä ja ajattelimme että sinne voisi tehdä mukavan pikku iltapäiväretken. Alueelle päästyämme tajusimme, että aluehan oli valtava ja ihmettelimme miten vaatimattomasti siitä oli esitteessä mainittu. Kerrassaan uskomattomia maisemia, ajelimme siellä lopujen lopuksi koko illan. Maisemia ihaillessamme, kännykkämme alkoi piipittää yhtenään viestejä Suomesta ja luulimme jo, että oli tapahtunut joku isokin katastrofi, mutta Suomi olikin vain voittanut euroviisut! Muistaisimme tämän varmasti ikuisesti ja alitajuntamme yhdistää ikuisesti The Lordin nyt punaisiin kalliokivimaisemiin.

Seuraavana päivänä oli tarjolla lisää kallioita kanjoneilla höystettyinä; vuorossa Grand Canyon. Ajoimme auton parkkiin ja hyppäsimme puistossa kulkevaan shuttlebussiin. Läntisellä maisemareitillä ei saa omalla autolla ajellakaan, kapeat tiet ruuhkautuisivat muuten hetkessä. Reitillä on lukuisia pysäkkejä, joihin voi pysähtyä ihastelemaan ja kuvailemaan kanjoneita aina eri kulmasta. Välimatkoja voi myös patikoida katselutasanteelta toiselle. Mekin patikoimme muutamat välit ja kauhistelimme, kun osa turisteista seisoskeli ihan kanjonin reunalla otattamassa valokuvia ja kurkkimassa. Täällä tippuukin kuulemma joka vuosi lukuisia matkailijoita kanjoniin, Jaana ei kestänyt kertakaikkiaan korkeanpaikan kammoisena katsella näitä itsemurhakandidaatteja. Ihmeellistä muuten, että täällä Amerikassa ylipäätänsä on sellainen paikka, jossa jollekulle voi tapahtua onnettomus, täällä kun yleensä turvatoimet kaikkialla on ylimitoitettuja.

Ajoimme myös itäisen maisemareitin, jossa kanjonit näyttäytyivät taas hieman erilaisina. Varsinkin ihan kanjonin päähän ajaessamme näkyi enää kuinka maa oli haljennut kanjoniksi, mutta kivivuoret eivät ylettyneet enää maan pinnalle saakka. Tätä kohdetta on kaiken kaikkiaan vaikea sanoinkuvata, niin ainutlaatuinen se on, sitä on myös vaikea ikuistaa kuviksi, varsinkin kovassa auringonpaisteessa, jossa vuorten värit katoavat. Meillä kuitenkin "filmi paloi" ja paljon jäi vielä seuraavaan kertaakin, kuten risteily kanjonin Colorado-joella ja pidemmät patikointireissut kanjonin uumenissa.